Itsetyydytys
Itsetyydytys, sooloseksi,
masturbaatio, runkkaus, vänkkäys, sormetus, käteenveto...
Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tässä vain murto-osa niistä. Halusin koostaa lyhyen tietoiskumaisen tekstin itsetyydytyksestä ja julkaisupäiväkin on tarkoin harkittu!
7.5.1995 vietettiin ensimmäistä kertaa kansainvälista itsetyydytyspäivää, international masturbation day (samana päivänä muuten Suomessa juhlittiin Leijonien kultamitalia). Lastenlääkäri Joycelyn Elders pakotettiin eroamaan Yhdysvaltain lääkintöhallituksen johtajan virasta 1994, kun hän totesi itsetyydytyksen olevan osa nuorten seksuaalisuutta. Tästä syntyi kansallinen itsetyydytyspäivä ja koko itsetyydytyskuukausi on saanut alkunsa. Kuukauden tehtävänä on tuoda ilmi itsetyydytyksen ihanuus ja purkaa häpeää, jota siihen liittyy.
Itsetyydytykseen liittyy edelleen usein häpeää ja stigmaa juuri sen historian vuoksi. Ihmisiä varoiteltiin pitkään itsetyydytyksen vaarasta, sillä sen uskottiin aiheuttavan sokeutta, hedelmättömyyttä ja mielisairautta. On hyvä tiedostaa, että auktoriteetit muistuttivat "normaaleilla" naisilla olevan vähäisiä seksuaalisia haluaja. Naisen ajateltiin olevan hyvin kasvatettu ja henkisesti normaali, jos hänen seksuaalinen halunsa on vähäistä. Itsetyydytyksen vastustuksen juuret ovat pitkälti juutalais-kristillisessä historiassa, mutta ne ovat saaneet paljon lääketieteellistä tukea.
Vielä 1940-luvulle asti itsetyydytys esiteltiin kirjoissa, joissa käsiteltiin lasten ja nuorten sairauksia. Nämä uskomukset näkyvät jossakin määrin edelleen yhteiskunnassamme. Monille on voitu kotona opettaa itsetyydytyksen olevan vaarallista ja nämä asenteet vaikuttavat omiin kokemuksiin omasta kehosta nauttimisesta.
Onneksi nykytiedon mukaan tiedämme, ettei itsetyydytys johda kurjaan ja ennenaikaiseen kuolemaan, vaan päinvastoin monilta osin itsetyydytyksen voidaan ajatella pidentävän elinaikaamme sen terveyshyötyjen kautta. Itsetyydytyksen tiedetään parantavan unta ja nostavan mielialaa, samalla kun stressi vähenee. Itsetyydytyksen tiedetään vähentävän eturauhassyövän riskiä ja nostavan vastustuskykyä, samalla kun lantionpohjalihakset treenaantuvat.
Itsetyydytyksessä ei ole vaarana saada seksitauteja, eikä tarvitse pelätä raskautta ja samalla oppii mistä pitää. Itsetyydytyksen voidaan ajatella olevan rakkautta itseä kohtaan, "rakastella itseäään" kuvaa mielestäni itsetyydytystä hyvin. Nautitaan itsestämme ja omista kehoistamme, eikä anneta menneisyyden stigman häiritä omaa nautintoamme. Koske itseäsi ja kerro välittäväsi kehostasi, sinulla on lupa rakastaa itseäsi ja nauttia.